Räimän luontoarvot

Kylämme maasto on kauniisti kumpuilevaa, maisemallisesti ja kulttuuriympäristön kannalta merkittävää kulttuurimaisema-aluetta. Vesistöt, sisäjärvet ja Räimänkoski muodostavatkin olennaisen osan Räimän kylän luontoympäristöä.

Kylällämme on myös merkittäviä kulttuurikohteita.  Savolan kantatila vellikelloineen on peräisin 1800-luvulta. Räimänjoen silloiseen saareen 1910-luvulla tehdyssä päärakennuksessa oli kauppa 1930-luvulle asti ja kauppiaan perheelle asuintilat. Puhelinkeskus oli talossa 1950-luvulle. Punatiilinen, kaksikerroksinen koulurakennus on rakennettu 1920-luvun alussa. Kouluna se toimi vuoteen 1964, mutta nykyisin se on yksityisessä omistuksessa.

Luontoarvoiltaan Räimällä on paikallisesti ja seudullisesti arvokkaita luontokohteita, kuten Räimänkoski, luonnontilaisia noroja ja mm Kourulammen Räimänmäen metsä. Metsissämme elää huuhkaja, kanahaukka, harmaapäätikka ja palokärki ja seutu on liito-oravien asuinaluetta. Rannoillamme tapaa runsaasti vesi- ja rantalintuja. Räimäjärvi ja kylän peltoaukeat ovat keväisin ja syksyisin suosittuja joutsenten kokoontumispaikkoja.

Räimänkoskessa elää mm koskikara ja keväinen Räimänkoski tunnetaan kuoresaaliistaan. Kuore on pieni läpikuultava, hopeinen kala, joka keväisin lyhyiden kutuöiden aikana nousee suurina parvina kutemaan jokien suihin. Sen liha on kiinteää ja valkoista ja muistuttaa maultaan kuhaa. Kalalla on tyypillinen tuoreen kurkun haju, mistä syystä se on tarpeen perata eli poistaa pää ja sen mukana hajurauhaset. Kuore sopii friteerattavaksi tai kuorekeitoksi. Toukokuun kuorekeittotapahtuma onkin Räimän kyläyhdistyksen yhteinen perinne.